maanantai 23. huhtikuuta 2012

Kokoamista vaille valmis!


Jippii,

nyt työni on edennyt siihen pisteeseen, että se on enää kokoamista vaille valmis.

Kori kokoamista vaille valmiina. Se pitää siis ommella taikka neuloa yhteen (säteistään). Sen jälkeen pienempään reunaan pujotetaan lankaa ja kiristetään reikä umpeen, jolloin kori on viimeistelyä vailla valmis. (joka sisältää lähinnä langanloppujen päättelyä.)

Neulomisen jälkeen virkkasin isompaan reunaan yhden rivin kiinteitä silmukoita ohjeen mukaan.

Reunaan lisätty kiinteä silmukka -rivi.

Koska olen edelleen reissussa poissa kotoa, enkä muistanut ottaa mukaani tarpeeksi isoa neulaa, täytyy minun odottaa lopullista korin kokoamista kotiin saakka. Siellä olen onneksi viimeistään viikon päästä takaisin. Sitten pääsen tekemään trikoomekkoa, jonka tekemistä en malta odottaa!

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Neulottu kori puolivälissä

Heissan,

Kori etenee pikku hiljaa, tai oikeastaan rykäyksittäin. Aina tietyn ajan jaksan sitä tehdä ja sitten työ pysyy jonkin aikaa syrjässä. Nytkin kori on ollut kaksi viikkoa puolivälissä, mutta en ole ehtinyt ja jaksanut tehdä sitä hetkeen. Sopivasti puolivälissä langatkin loppuivat ja uudet kerät pitää vaihtaa. Jospa tän postauksen myötä saisin taas uutta virtaa jatkaa loppua kohti. Nyt illalla olisi sopivasti aikaa, ja työ etenee yllättävän nopeasti, jos sitä viitsii vain tehdä.

Kori puolivälissä.

Korin tekohan etenee niin, että toisesta eli vasemmasta reunasta tehdään aina tietyn kaavan mukaan silmukoita. Tällöin vasen reuna jää kapeammaksi kuin oikea reuna ja koria muodostaessa, se muovautuu korin muotoon paremmin. Oikealla reunassa on palmikko joka taitetaan lopulta korin reunan päälle. Olen kiinnittänyt huomiota, kuinka yllättävän matalaksi korin reuna jää. Ohjeen kuvasta sai paljon korkeamman vaikutelman. Olisin tosin voinut tarkastaa mitkä korin valmiit mitat ovat, ja katsoa vaikka mittanauhan kera, millaiset ne todellisuudessa ovat. Olen kuitenkin varma, että korille löytyy suhteellisen matalanakin käyttöä, esimerkiksi lankakerille. 

Mutta, nyt korin pariin, edes pienen sykäyksen verran. Muutama rivikin on jo työtä eteenpäin.

P.S. Sorruin tänään ostamaan itselleni varamekon, jos trikoomekko meneekin jostain syystä pieleen tai ei mielestäni sovikaan minulle. 

torstai 5. huhtikuuta 2012

Valmis panta

Hiphei, pannasta tuli nopeasti valmista. Ei vienyt lopulta kuin tunti-kaksi tuntia aikaa virkata se. Pannan ohjeessa on mainittu, että alussa muodostettava ketjusilmukkaketju kannattaa tehdä todella löysästi. Luulin tekeväni jo liian löysästi, mutta todellisuudessa olisin saanut tehdä vain vieläkin reilusti löysemmin. Nyt pannan toinen reuna on hieman kireä ja toinen reuna taas hieman löysä. Se kuitenkin pysyy onneksi mukavasti päässä.

Valmis panta.
Toivottavasti huomenna saan aloitettua neulotun korin. Se työ ei ehkä valmistu ihan näin nopeasti. ;)

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Kauppareissulla

Noniin, nyt on kangas- ja lankakaupoilla käyty! Mukaan tarttui vielä kolmannenkin projektin langat. Päätin toisena neulomistyönä tehdä valmiin ohjeen mukaisen pannan samaisesta Novitan lehdestä kuin neulottu kori. Olen pitkään halunnut tehdä jonkin pannan, koska pipojen kanssa hiusten pitäisi yleensä olla auki, kun taas tykkään pitää enemmän hiuksia kiinni. Kerran olen jo aloittanutkin pannan tekemisen, mutta se työ ei jostain syystä saanut enempää tuulta purjeisiinsa. LankaDelissä muistin, että tuo lehdessä ollut panta näytti kivalta ja voisin ostaa siihen samalla lankakerän.


Lehden valmiin pannan kuva ja minun käsissäni valmistuva panta. (huom. lehden kuvassa panta on käännetty nurin päin, siksi työt ovat hieman eri näköiset.)

LankaDelistä tarttui mukaani myös uudet puikot (nro 7), virkkuukoukkusetti ja neljä meleeratun ruskeaa lankakerää. Niistä langoista syntyy sitten pannan jälkeen se neulottu kori.

Uudet puikot ja neulotun korin lankakerät.

Kävin siis myös kangaskaupassa. Se ei ollut niin helppo reissu kuin etukäteen ajattelin. Minusta oli yllättävän vaikeaa löytää juhliin sopivaa kaunista trikookangasta. Odotin, että erilaisia kuoseja ja keväisiä värejä olisi ollut enemmän. Kangasvalikoima painottui suosittuihin erivärisiin raidallisiin trikoisiin ja joihinkin yksivärisiin kankaisiin. Lopulta löysin sellaisen, josta luulen syntyvän mukavan rennon, mutta juhlavan mekon. Mekon yläosan ostamista harkitsin yksivärisenä, mutta en löytänyt tähän kuviolliseen trikookankaaseen yhteen sopivaa, joten päätin tehdä mekon kokonaan samasta kankaasta.


Mekon trikookangas.

Näin sujui kauppareissuni. Nyt takasin pannan virkkaamisen pariin!

Ensimmäiset projektit

Päätin aloittaa tämän blogin kahdella eri työllä. Molemmat ovat valmiita ohjeita lehdistä. Toinen on trikoomekko Modasta (6/2009) ja toinen neulottu kori uusimmasta Novitasta (kesä 2012). Tänään aion suunnata eurokankaaseen hankkimaan trikookankaan ja LankaDeliin langat koriin. Trikoomekosta on tiedossa pidempi aikainen projekti, sillä ensi viikon alusta suuntaan toiseen kaupunkiin kolmeksi viikoksi. Siellä työ ei etene, kun en pääse ompelukoneelle. Neulottua koria aion kuitenkin työstää siellä, joten sen ei pitäisi olla kovin pitkä projekti.


Trikoomekko ja neulottu kori.


Koska blogi on uusi, lienee tarpeellista kertoa hieman käsityötaustojani. Olen aikoinani koulun käsityössä valinnut teknisen käsityön, mutta yläasteelle siirryttäessä vaihtanut tekstiilityöhön. Siinä vaiheessa tekstiilityö houkutteli aiempaa enemmän ja teknisen työn luokassa aivasteluni oli jatkuvaa. Siitä lähtien otin koulussa yläasteella ja lukiossa kaikki mahdolliset vapaavalintaiset käsityökurssit. Käsissäni on ehtinyt syntyä koulukurssien lisäksi muutamia mekkoja, lapasia, pipoja jne. Mekkoja olen tehnyt vain itselleni, mutta neulottuja töitä olen tehnyt paljon muille. Tämänkin trikoomekon on tarkoitus valmistua ylleni toukokuun loppuun mennessä ystävieni häihin ja sen lisäksi sitä olisi mukava käyttää kesällä eri juhlissa. Pitää siis valita jokin mukava kesäinen kuosi! ;) Neulottuja koreja olen jo pitkään haikaillut kaupoissa, joten Novitan lehden nähtyäni päätinkin ryhtyä itse toimeen. Itse tehty on kuitenkin aina itse tehty. Yritän projektieni joissakin väleissä sopivasti laittaa tännekin merkintää, miten työt etenevät. Nyt kangas- ja lankakaupoille!