lauantai 19. toukokuuta 2012

Trikoomekko

Tein viime viikonloppuna trikoomekon valmiiksi ollessani vanhemmillani. Olin ajatellut, että saan äidiltäni tai isoäidiltäni apua mekon edessä tehtävään solmuun. Tästähän ongelmasta mainitsin aiemmin, etten ymmärtänyt ohjetta. No, eivät äitini ja isoäitini ymmärtäneet sen paremmin, joten päätin tehdä kohdan vain kokeilemalla ja asettelemalla. Eilen viimeistelin mekon helman ja katsoin, että mekossa on kaikki okei. Tässä on sitten lopputulos!




Pidän erityisen trikookankaan kuosista ja siitä miltä se tuntuu päällä. Oli myös ihanaa kun kerrankin mekkoa tehdessä ei tarvinut tehdä vuorta tai ommella vetoketjua. Olin ajatellut, että käytän mekon kanssa aiemmin tekemääni boleroa, joka pitäisi tosiaan vain koota yhteen. Kuitenkin, kokeilin nuppineuloilla koottuna boleroa mekon kanssa ja voi olla, että ne eivät oikein sovi yhteen. Bolero saattaa olla hieman liian raskaan näköinen mekon kanssa. Onneksi minulla on kuitenkin yksi musta bolero vaatekaapissa, jota voin tarvittaessa käyttää.

Kännykkäpussukka

Ajatuksenani oli tehdä itselleni kännykkäpussukka, kun näin eräässä blogissa kivan näköisen korteille tarkoitetun pussukan. Siinä oli käytetty jotakuinkin palmikolta näyttävää kuviota, joten päätin itse tehdä samantyylisen. Ajattelin, että kahdesta toisistaan poispäin kääntyvällä palmikkokuviolla kännykkäpussukasta tulisi kiva.


Aloitin kännykkäpussukan teon kaksinkertaisella langalla. Lanka oli sama kuin aiemmin tekemässäni käsityöpussukassa, eli joku Anttilasta ostettu Fleur-lanka. Tein pussukan 24 silmukalla ja 4:sen puikoilla.




Palmikko näytti mukavalta. Olen käyttänyt sitä paljon aiemminkin. Pidän juuri tuosta toisistaan ulospäin suuntautuvista palmikkokuviosta. Sillä oli jokin nimikin, mutta en muista mikä.




En kuitenkaan täysin ollut tyytyväinen palmikkokuviolliseen pussukkaan. Palmikko ei erottunut edukseen kaksinkertaisesta kahden erivärisen langan tuotoksesta. Päätin sitten tehdä toisen pussukan sileänä neuleena, mutta raitakuviona. Tein tämänkin pussukan kaksinkertaisella langalla. Siihen ei mennyt kauaa aikaa, kuten ei ensimmäisenkään tekoon.




Lopuksi neuloin pussukan toisen pään kiinni ja toiseen päähän laitoin napin ja napinlenkin. Siitä tuli kivannäköinen ja tykkään käyttää sitä. Toista pussukkaa en toistaiseksi jaksanut tehdä valmiiksi saakka, mutta ehkä senkin teen joku päivä.

torstai 10. toukokuuta 2012

Pussukka

Tein trikoomekon teon jumiessa valmiiksi yhden työni. Tein joskus aiemmin alkukeväästä Novitan kesä 2011 -ohjeen mukaisesti mukavan pussukan, jossa voi säilyttää käsitöitä. Työn viimeistely kuitenkin kesti aina tähän päivään saakka. Nyt pussukka sai nyörit, taskun ja perhosen koristeeksi.

Pussukka
Ohjeessa oli käytetty Novitan Miami lankaa, mutta sellaista en itse löytänyt kaupasta, joten tyydyin ostamaan jotakin suhteellisen samanpaksuista lankaa (Fleur). Pussukasta tuli ihan mukava, vaikka aluksi siitä vaikutti tulevan kovin suuri, joten olen tehnyt hieman epämääräisiä kavennuksia pitkin pussukkaa (näkyy kuvasta vihreällä osiolla erityisesti). Oli mukava saada jotakin nopeasti valmiiksi, kun vain viimeistely uupui.

Tästä työstä muistuikin mieleeni, että eräs kauan sitten neulomani bolero odottelee yhä palojen kokoamista, jolloin se olisi valmis. Täytyy koota sekin jossakin sopivassa välissä. Nyt on ainakin tekemistä, kun päätin jo muutenkin ottaa työn alle trikoomekon rinnalle kännykkäpussukan ja vauvojen junasukat.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Trikoomekon alkuvaiheet

Heissulivei,

Trikoomekon teko on aloitettu ja tällä hetkellä olen leikannut kankaasta palat jo irti. Ongelmana työn etenemiselle on nyt se, etten osaa tulkita ohjetta ja siinä vaadittavaa aukileikkausta. Tiedän, että se liittyy halkioihin ja kaarteisiin, jottei tule liian tiukkoja saumoja. Työssäni ei kuitenkaan ole halkiota ja en saa pähkäiltyä homman jujua päässäni. Täytyy siis konsultoida äitiä tai ystävää. Toivottavasti he osaisivat auttaa.

Mekon teko lähti siis kaavojen jäljittelystä. Käytin jäljittelyyn leivinpaperia, vanhoja läpinäkyviä kaavapaloja sekä maalarinteippiä kokoamiseen. En viitsinyt raahautua kaupungille ostamaan kaavan jäljennöspaperia/muovia, koska se on kuulema kallista. Ajattelin kokeilla leivinpaperilla pärjäämistä - ja hyvin sujui.

Kaavasta jäljentämistä.
Koska kaava-arkilla oli samalla puolella muistaakseni neljä eri työtä. Vedin varmuuden vuoksi keltaisella yliviivaustussilla oman kokoni mukaisesti oman työni kaavat yli . Ei mennyt viivat sekaisin.

Kun kaavat oli jäljennetty, lisäsin niihin sentin saumavarat joka puolelle. Tähän päädyin siksi, jotta voin  ommellessa vain ommella sentin saumavaran mukaan, eikä minun tarvitse vielä kankaaseen jäljitellä kaavaa. (Muutaman keskietu yms. merkin kohdalla käytin pientä merkkiä lyikkärillä.)

Saumavarojen lisäystä.
Saumavarojen lisäysten jälkeen otin kankaan ja asettelin kaavat siihen sopivasti leikkausta varten. Yllätyin, kun trikoo oli vaikuttanut minusta helpohkolta kankaalta, koska se tuntuu niin mukavalta jne., niin kuitenkin se on aika liikkuva kangas. Leikkaamistani paloista ei varmasti tullut symmetrisia. Onnekseni luulen, että mekko antaa sen anteeksi. (Minulla ei riittänyt kärsivällisyyttä tarkimmista tarkimpaan työhön, kunhan se meni suunnilleen. Toivottavasti trikoon ompelu kuitenkin onnistuisi mukavasti, jos kerran leikkaus oli jo suhteellisen haastavaa.)

Kaavojen leikkausta kankaasta.
Palat tuli lopulta suhteellisen näppärästi leikattua ja nyt tosiaan työni junnaa ohjeiden ymmärtämisongelman vuoksi. Toivon kuitenkin, että saan apua pian, koska sormeni syyhyävät jo ompelemaan!

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Valmis kori!

Jee,

Pääsin palaamaan kotiin reissusta ja sain vihdoin kursittua korinkin kasaan. Siitä tuli ihan mukava.

Valmis kori.
Työtä tehdessä yllätyin miten löysältä työ vaikutti siihen nähden, että siitä pitäisi tulla pystyssä pysyvä kori. Niinhän siinä sitten kävi, että lopputulos ei ollutkaan ihan niin jämäkkä kuin mallin kuvassa. Se on hieman löysä. Toki kun laittaa tarpeeksi täytettä, niin korin saa näyttämään tosi jämäkältä ja hyvältäkin. Pidän siitä kuitenkin myös tuollaisena hieman löysempänä. Onhan se itsetekemäni kori ;)

Nyt on taas yksi työ valmis ja voin kääntää katseeni kohti seuraavaa työtä eli trikoomekkoa, jeij!