keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Toinen vauvan body

Hui, kuukauteen en ole päivittänyt tänne. On ollut suhteellisen hiljaista käsityörintamalla, mutta nyt sain taas rykäistyä. Olen kuitenkin tehnyt muutamia pieniä töitä, joista en ole tänne vain viitsinyt postata. Tällä kertaa valmistui toinen vauvan body. Ohje ja kaava yms. on aivan sama kuin edellisessä vauvan bodyssa.


Tämä valmistui melko nopeasti yhdessä illassa, muutaman tunnin työskentelyn jälkeen. Valmiit kaavapaperit yms. auttoivat paljon. Olisi vain joku vauva, jolle kokeilla noita bodyja, niin tietää yhtää ovatko oikean kokoisia ja sopivia tuon kokoisille. (Esimerkiksi kädensuut tuntuvat hirmu suurilta.) Noh, saa nähdä, kuka niitä pääsee aikanaan testaamaan.



Tällä hetkellä minulla on kaksi työtä kesken. Toinen on vauvan junasukka, josta aiemmin puhuinkin. Nyt vähensin jokaiselta puikolta aiempaan verrattuna kaksi silmukkaa ja reilustihan siitä näyttäisi tulevan pienempi. Toivottavasti ei liian pieni eikä liian iso alle vuoden ikäiselle lapselle.


Toinen työ on matonkuteista tehtävä kori. Tämä työ tosin tällä hetkellä jumittaa paikoillaan, koska en tiedä haluanko jatkaa vai en, kun korin pohja tuntuu olevan vähän mutkalla. (Työ on siis pidemmällä kuin kuvanottohetkellä.) Purkaakaan en viitsisi, mutta se lienee pakko. Toisaalta toivon, että työ oikenisi edetessään.

Tilasin jo toisen Ottobren lehden itselleni. (Uusimman lehden.) Sitä olen muutaman päivän odotellut postiluukusta. Minulla on collegetöihin sopivaa kangasta varastossa, ja lehdessä oli kivannäköinen hupparihaalari tai mikä lie, jonka haluaisin tehdä. Lehteä odotellessa!