perjantai 21. maaliskuuta 2014

Vessan korit


Hello,
Tällaiset korit tuli tässä viimeisimmäksi käsityöksi tehtyä vessamme hyllykköön.

Jotta koreista tuli hieman mielenkiintoisemmat lisäsin niihin virkkauksen jälkeen pitsinauhasta reunuksen.

Pitsinauhan kiinnitin yläreunastaan käsin ompelemalla. Hieman oli työlästä, mutta loppujen lopuksi melko pienellä vaivalla sai tavallisesta korista tyylikkäämmän.

Korien kaveriksi olen aloittamassa uuden vessan maton virkkausta samaisesta matonkuteesta kun korit on tehty. Aiempi vessan matto, josta täälläkin olen postannut, meni pilalle pesussa. Uuden maton kuvioksi olen ajatellut jokin aika sitten virkkaamani pitsiliinan kuviota. Hauska nähdä miten se onnistuu.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Tuttiketjuja ja pääpantoja


Tulipa tehtyä omalle pojalle muutama tuttiketju, kun hälle tuli joku vaihe, jossa tiputtelee tuttia jatkuvasti.


Harmi, että toisesta hajosi heti tuo vaatteeseen kiinnitettävä klipsu. Ei mulla mennyt kuin puoli vuotta hankkia sellainen. (saamaton!) Josko nyt jaksaisin hieman nopeammin mennä kauppaan ja purnata, ettei moinen voi normaalista käytöstä heti mennä rikki ja vaatia uutta.


Sisko ja sen mies sai tasan puolen vuoden erolla kauniin prinsessan meijän pojun serkuks. Ihanalle vastasyntyneelle tahdoin tehdä lahjaksi pannat päätä koristamaan. Muutenkin kun hällä on niin komia tumma tukka! Pantoihin virkkasin kivat erilaiset kukat.


Jonkunlaisia ohjeita taisin niihin netin syövereistä käyttää. Löytyneepi kun haeskelee googlesta virkattu kukka tai ruusu.


Tällaista pientä pienille ihmisille siis. Söpöä. <3

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Pöytäliina



Olen pitkään kaivannut meidän keittiön pöydällemme uutta ja kenties oma tekemääni pöytäliinaa.


Sopivan kokoisen sai tehtyä Kangasaitan juhannusruusu-mallista ja Novitan tennessee-langoista.

Ensin harmitti kun beige lanka loppui kesken, eikä kaupoista saanut enää kuin tuota toista väriä, mutta kaksivärisestä liinasta tuli yllättävän kiva. Vähän vaihtelua yksiväristen liinojen kirjoon. Useammalla värillä saa myös vähän yksinkertaisempaankin työhön jotain mielenkiintoa ja vaihtelua.