lauantai 25. lokakuuta 2014

Villasukat yksivuotiaalle


Tajusin jossain vaiheessa, että meidän pieni mies tarvitsee talveksi uudet villasukat. Niimpä näppäränä äitinä tartuin heti toimeen ja tein samantien pojalle jämälangoista kahdet sukat. Ohjeena käytin Novitan sukkalehdestä 7veljestä langoille tarkoitettua ohjetta. Valkkasin hieman pojan jalan kokoa pienemmän ohjeen, koska tein ohjetta isommilla puikoilla. Raidallisuus oli tällä kertaa kuviovaltti ja kivat villasukat tuli.


#villasukkakaverit <3

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Syksyiset tyynynpäälliset


Syksyn tullessa kaipasin kesällä ostamieni Finlaysonin tyynynpäällisten kavereiksi jotakin syksyistä. Päätin etsiä tyynyssä olevan oranssin sävyistä lankaa ja neuloa irrotettavat tyynynpäälliset. Lanka löytyi prismasta ja ei ollut sittenkään ihan oikea väri, mutta kelpuutin kuitenkin. Ensin tein yllä olevan päällisen jostain Novitan lehdestä napatun kuvion mukaan hieman muokattuna suljettuna neuleena. Toiseen päähän ompelin vetoketjun tyynynpäällisen vaihtamisen mahdollistamiseksi. Halusin tyynynpäällisistä vaihdettavat, koska ajattelin kunnianhimoisesti, että jos jaksaisi jokaiselle vuoden ajalle vääntää omat tyynynpäälliset Finlaysonin tyynyjen kaveriksi. Saa nähä toteutuvatko vuoden kuluessa. :D


Toisen tyynyn tein täysin omasta päästä tekemällä aina oikeaa. Yritin mittailla vain, että päällisestä tulisi tarpeeksi leveä ja pitkä. Alkuun ja loppuun tein joustinneuletta, koska tähän tyynyyn oli tarkoitus tehdä napit, joiden kautta sisustyynyn saa pujotettua sisään ja ulos.


Meidän olohuoneessa on ollut kovin syksyistä - (vaikken olekaan juurikaan kynttilöitä voinut poltella meidän vikkelän pikkumiehen vuoksi) - kiitos tyynynpäällisten!

perjantai 17. lokakuuta 2014

Kokeiluja

Tässä syksyllä on tullut kokeiltua muutamia uusia juttuja.


Halusin uuden rätin meidän toisen kulahtaneen bamburätin tilalle. Valkoinen ei nimittäin oo hyvä rättinä. Se muuttuu öllöttävän väriseksi. :D Ja mitä uutta tuossa rätissä nyt sitten itselle on, kun perus virkkaustahan siinä näkyy olevan. Noh, teinpä rättiin ensimmäisen kirjomiskokeiluni. Eli nuo mustat viivat on kirjottu neulalla maalarinteippien avulla suoriksi viivakoristeiksi. Se oli ihan hauskaa, vaikkei mikää hienoin kuvio olekaan. Sillä saa myös erilaista pintaa ja mielenkiintoisia yksityiskohtia virkkaustyöhön. Kirjomisen voisi myös tehdä halutessaan virkkuukoukun avulla ketjusilmukoita tehden rätin läpi. Itse päädyin tällä kertaa neulomiseen, koska tuossa kuviossa olisi lankaa pitänyt välillä pujotella tuonne rätin lomaan enkä nyt jaksanut. Lisäksi virkkuukoukulla tehdessä on hankalaa mennä esimerkiksi suoraan langan läpi ja joutuu etsimään sopivia reikiä, josta koukun työntää. Tällöin tuollaisia suoria viivoja on hankalampi tehdä varsinkin kun minäkin tein tuota rätin pohjaa sekä kiinteillä silmukoilla että pylväillä.


Toinen mitä kokeilin tossa, oli eräs pitsiliina, jonka ohje tuli jossain Novitan lehdessä vastaan kun omaa lehtivarastoani yksi päivä selailin. Vähän mielenkiintoa ja vaihtelua normaaleihin pyöreisiin liinoihin.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Mökille uusi matto ja koreja


Minusta trikookuteella virkatut jutut iskostuvat mökkisisustukseen kuin nenä päähän, eikö.
Siispä, koska vanhempani ovat uudistaneet mökkimme sisäpinnat viimeisen vuoden aikana täysin, tahdoin tehdä sinne uuden maton ja koreja kaveriksi. 


Sopivasti "mökkimäiset" värisävytkin. ;)