sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Vauvan body kirjekuorikaula-aukolla


Kerrankin jäimme mieheni kanssa viikonlopuksi Helsinkiin, emmekä matkanneet kotikaupunkiimme Lahteen, niin kuin meillä tapana on. Siispä minulla oli hyvää aikaa viikonloppuna mennä Eurokankaassa käymään ja tehdä käsitöitä. Tässä on sitten eilisen ja tämänpäivän työni tulos. Tein trikoomekosta yli jääneestä kankaasta vauvan bodyn.


Body tehtiin kirjekuorikaula-aukolla. Reunakaitaleena käytin samaa kangasta, koska en löytänyt Eurokankaasta mielestäni sopivaa resoria tähän. Päätin kokeilla miten se toimii, kun sen tekee samasta kankaasta. Lopputulos onnistui mielestäni hyvin ja oli toimiva.



Painonappien tekeminen oli minulle uusi kokemus, mutta selvisin yllättävän hyvin painonappipaketin mukana tulleella ohjeella. Joskin jouduin kolme kertaa irrottamaan huonosti kiinni menneen napin. Onneksi lähtivät vielä irti. Painonapit ovat kyllä käteviä ja heti mietinkin, että mihin kaikkeen niitä voisin käyttää.

Tämä body oli siis ikään kuin lakanaversio. Ostin eilen Eurokankaasta toisenlaista kangasta ja siihen sopivaa resoria, joista teen sitten toisen bodyn. Vaikka tämä body olikin tuollainen harjoitteluversio, niin kyllä sitä mielestäni voi hyvin käyttää. Ainakin se näyttää onnistuneelta. Tiedä sitten onko se sama jonkun vauvan päällä, mutta toivotaan parasta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

mahtava blogi sisko! <3

TV kirjoitti...

Kiitos! (: