Teinpä viikonlopun ratoksi koulutöitä pakoillessani kaksi tyynynpäällistä. Nämä tyynynpäälliset ovat olleet neulottuna ja virkattuna valmiina pitkään, mutta en ole saanut niitä viimeisteltyä kankaiden kera tyynyjen päälle saakka. Tyynyt ovat siis tuo etummäinen tummanvihreä sekä tuo oikealla puolella oleva isoäidinneliö.
Tummanvihreä tyyny on neulottu Novitan Kelolangasta ja tehty ilman ohjetta oman mielen mukaisesti. Neulepäällisen alla on kangasvarastostani etsitty beige kangas, josta ompelin alustyynyliinan. Ensin kokeilin ihan vain Ikeasta ostamani valkoisen tyynyn päälle lykätä neulepäällisen, mutta valkoinen paistoi inhottavasti läpi. Täytyi etsiä siis joku alustyynyliina ja onneksi kangasvarastostani löytyi sopiva kangas. Napit ostin kesällä Tallinnasta. Ne tuoksuvat ihanasti pihkalle.
Isoäidinneliötyynyn virkkasin myös keväällä Novitan 7 veljestä -langoista. Päätin tehdä päällisen vain toiselle puolelle ja toiselle puolelle laittaa tavallisen valkoisen kankaan. Kesällä sain mummiltani hänen siskonsa vanhan työasun, joka oli valkea ja sen helmassa sekä yläosassa oli koristeelliset pitsireunat. Päätin uusiokäyttää työasun leikkaamalla kangasosion tyynyn päälliseksi. Kangas ei kuitenkaan ollut niin riittävä, etten välttynyt ylimääräisiltä saumoilta kun tyynykangasta piti kursia kasaan sopivan kokoiseksi. Lisäksi ommellessani kankaalle tuli vahingossa mustetta sauman yhteyteen. Keksin sitten käyttää työasun pitsireunoja peittämään saumoja ja mustetta (alla olevan kuvan tavoin).
Tyynyistä tuli kivat ja tykkään niistä itse kovasti. Sain vihdoin kaipaamani lisätyynyt sängyn päälle. Tyynyjä ei voi koskaan olla liikaa, joten ei haittais vaikka niitä olis enemmänkin.

2 kommenttia:
Noniin, nyt meillä on ainakin hyvä syy pedata sänky useimmin, kun on noin kivat tyynyt! ;)
Hahah ;)
Lähetä kommentti