lauantai 20. huhtikuuta 2013

Bamburättejä


Nämä neljä bamburättiä syntyivät tämän viikon iltatuotoksina. Olen muutamia kertoja lukenut joistakin blogeista bamburäteistä ja miettinyt onkohan ne kuinka hyviä todellisuudessa. En kuitenkaan halunnut tehdä niitä vain itselleni, vaan aattelin tulevaa äitienpäivää. Voisi olla mukava antaa käsin ja itsetekemä pieni lahja äidille ja miehen äidille.

Näinpä siis yksi päivä ollessani kaupungilla ostin pari kaunista keväisen ja kesäisen väristä lankakerää. Langat ovat Novitan bambulankoja. Aloitin ensimmäiseksi tuolla oikeassa alakulmassa olevalla korinpohjakuvioisella rätillä. Nuo kolme, jotka on neulottu, on tehty 40 silmukalla. Korinpohja ja siksakkuvioisessa kerroksia on 56 ja raidallisessa hieman enempi 62 kerrosta. Neljäs rätti on virkattu isoäidin neliönä. Jokaiseen tein myös reunuksen virkkaamalla ja pienen lenkin kulmaan, jos rätin tahtoo asettaa johonkin koukkuun roikkumaan. Näillä silmukka- ja kerrosmäärillä tehtynä rättien suurudeksi tuli noin 17-18cmx16-17cm. Virkatusta rätistä tuli hieman pienempi, kun se on enempi neliön muotoinen kuin muut.

Tällaista tällä viikolla siis. Haastan sinutkin tekemään jotain pientä itse käsin tehtyä äidillesi tai jollekin muulle äitienpäiväksi tai joksikin muuksi lahjaksi. Vaikka ihan vain pian tulevan vapun kunniaksi. :D

Aurinkoista viikonloppua!

4 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Nää on niin kivan näkösiä ja mainioita nää bamburätit! :) Fiilistelen! :)

TV kirjoitti...

kiitos (: niitä on myös mukava tehdä, nopeita ja helppoja! tai jos tekee sopivan yksinkertaista kuviota, mutta kuitenkin. Ajattelin tehdä uuteen kotiinkin meille jonkunlaiset kuhan saan tästä alta pois näitä muille tehtäviä ensin ;)

Hanna kirjoitti...

Ah, on varmaan ihanaa tehdä juttuja uuteen kotiin :)

TV kirjoitti...

jep, tosin vielä en oo ehtiny niitä oikeestaan tekemään, mutta kohta niitä kehittelen ja teen jahka uuteen kotiin päästään :)