keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Vessan matto nro 2


Outs, tällä kotiäidillä on oma-aika ollut vähissä viimeisen puolen vuoden aikana ja se on näkynyt käsityörintamalla jonkin verran. Kesällä kaiken lisäksi ei ollut muutamaan kuukauteen innostusta mihkään käsitöihin, mutta heti kun syksy koitti, niin johan virkkaushammastakin alkoi kolottamaan ja lujaa ;)

Tässä kuitenkin ensin fotoa edellisessä postauksessa lupaamastani uudesta vessan matosta. Alkuun näytti ettei maton virkkaamisesta tule mitään, kun silmukoita ei meinannut saada mahtua tekemään kaikkia ensimmäisillä kierroksilla. Työn edetessä homma kuitenkin alkoi luistamaan ja matto oikeni nätiksi matoksi. Linkki ohjeeseen löytyy aiemmin samalla ohjeella tehdystä pitsiliinan postauksesta.


Matto on ehkä hieman pienempi kuin olisin halunnut, mutta se on silti saanut koristaa vessamme lattiaa viimeisen puoli vuotta. Mätsää kivasti edellispostauksen korien kanssa. :)

Ei kommentteja: